VAIHDANTATALOUS

VAIHDANTATALOUS

KILTTI TYTTÖ

Olipa kerran kiltti tyttö. Tyttö oli niin kiltti, että sellaista on vaikea kuvitella. Kiltti joka päivä, kiltti joka minuutti, kiltti joka sekunti. Tyttö ei koskaan pitänyt vapaapäiviä kiltteydestä. Hän oli kiltti maanantaista sunnuntaihin.

Tyttö ei koskaan kävellyt liukuportaita väärään suuntaan. Se ei koskaan hajottanut mitään. Se ei koskaan tappanut kärpäsiä, vaan pyydysti ne lasiin ja auttoi maisemapostikorttien avulla ikkunasta lentoon. Tyttö söi toisten ruuat, jos ruuan jättäminen oli kielletty. Jopa niiden lanttulaatikot, vaikka ei itse pitänyt jouluruuista.

Tyttö ei koskaan suuttunut. Se oli kai vain niin kiltti. Muiden ei tarvinnut koskaan pelätä, että tyttö tekisi jotain kamalaa. Siksi kaikki tunsivat olonsa vahvaksi tytön seurassa. Muut eivät olleet niin kilttejä kuin tyttö. Niiden ei tarvinnut olla, koska tyttö oli kiltti kaikkien puolesta. Kun tietää, että toinen on maanantaista sunnuntaihin kiltti, voi tehdä mitä vaan. Ja niin toiset keksivät kaikenlaista vähemmän kilttiä.

Tyttö pakotettiin aina laulamaan juhlatilaisuuksissa. Muut eivät uskoneet, kun tyttö sanoi, ettei halua. Ne totesivat vain, että kiltti tyttö laulaa. Muut laittoivat tytön aina kättelemään sukulaisia. Ne eivät uskoneet, kun tyttö sanoi, että ei halua kätellä ketään, että ujostuttaa. Toiset sanoivat vain, että kiltti tyttö kättelee. Ne laittoivat tytön aina hillitsemään itsensä, vaikka tyttö sanoi, että suututtaa. Ne opettivat, että kiltit tytöt eivät suutu. Toiset heittelivät tyttöä karheilla sanoilla. Ne eivät ymmärtäneet, että sanat viilsivät tyttöön haavoja, joista tuli näkymättömiä arpia. Eikä kukaan nähnyt näkymätöntä. Ne sanoivat vain, että kiltti tyttö kuuntelee. Joskus he satuttivat tyttöä niin että näkyi. Ne hyssyttelivät, kun se tyttö sanoi, että sattuu. Ne sanoivat vain, että kiltti tyttö sietää kipua. Joskus muut käskivät tyttöä hymyilemään pikkuisen lisää. Ne sanoivat, että kiltin tytön kuuluu hymyillä enemmän. Ei saisi olla niin vakava.

Kerran tyttö pääsi vierailemaan peilitalossa. Nurkassa oli yksi peili, joka oli kaikkien mielestä ihan tylsä, koska siinä ei tapahtunut mitään hassua. Ketään ei naurattanut sen äärellä. Kun tyttö meni peilin ääreen, se jähmettyi kauhusta. Peili oli sellainen, että se näytti kaiken näkymättömän. Se peili sai tytön näyttämään kamalan rumalta. Tyttö pelästyi kuvaansa niin, että otti äkkiä hymynsä pois ja laittoi sen talteen laukkunsa sivutaskuun.

Äkkiä tytön teki mieli oksentaa kaikki laulunsanat vessanpöntöstä alas ja katkoa kaikilta sukulaisilta kädet. Tytön teki mieli leikata omat korvansa irti. Ja siinä samassa tytön valtasi hurja suuttumus. Tyttö oli harjoitellut suuttumista salaa kotona kenkähyllyn alla, kun muut eivät nähneet, mutta nyt suuttumus hyökyi yli niin kuin ei koskaan ennen.

Muiden mielestä oli todella väärin, että tyttö suuttui, koska hänen piti olla kiltti. Ne kielsivät tyttöä suuttumasta, mutta tämä ei totellut. Tyttö alkoi huutaa ja raivota, lyödä ja hakata ja kirkua kamaluuksia. Nyt muut ryhtyivät huutamaan ja raivoamaan tytölle takasin. Nekin löivät ja hakkasivat ja kirkuivat kamaluuksia. Muut olivat tietysti paljon taitavampia kuin se tyttö, koska ne olivat harjoitelleet paljon enemmän kuin se tyttö siellä kenkähyllyn alla.

Tytölle tuli tosi paha mieli ja muille taas jäi ihan hyvä mieli, koska ne olivat tottuneet siihen, että toisen paha mieli kuuluu asiaan. Niin tyttö oli taas kiltti eikä pian kukaan muistanut, että hän oli joskus suuttunut.

Mutta tyttö muisti. Eräänä päivänä tyttö tajusi kenkähyllyn alla, että oli syntynyt ihan väärään paikkaan ja päätti lähteä pois täältä. Tyttö otti mukaansa ainoastaan laukun, minkä sivutaskussa hänen hymynsä oli tallessa. Tyttö matkusti ajan halki sellaiseen paikkaan, missä muut olivat kilttejä. Siellä kaikilla oli paljon arpia, mutta siellä ne tekivät vain kantajistaan kauniimpia. Eikä kukaan käskenyt kättelemään ketään jos ujostutti.