OLEN

OLEN

Tämä on omistettu niille, jotka ovat täällä uutterasti käyneet, vaikka Akkunalassa on ollut hiljaista.


Kuvassa tekstissä voi nähdä kaksi eri loppua. Voi valita omansa.

OLEN? Olen kysymysmerkillä varustettuna. Tässä haastetaan kyselemään, kuka olen. Sitä tietä saan marssia ja mutkitella horisontista toiseen. Tällä tiellä ihmettelen hartaasti. Menen solmuun moneen kertaan. Etsin itseäni viisaampia, jotka kertovat vakaalla äänellä totuuksia siitä, kuka olen. Polun varrelta haravoin ahkeraan toisten ajatuksia, mitä mieltä he ovat minusta. Oi te siellä keitä ikinä olettekaan, kertoisitteko kuka olen. Antakaa koodisana, salainen avain arkistoihin, jotka paljastavat kaikki totuudet. Tällä tiellä vaellan usein menneisyyteen, lapsen kenkiini, etsimään vastauksia äitini/isäni kulmakarvan liikkeistä ja sisarusteni syntymäjärjestyksestä. Muistelen ankarasti niitä vanhoja tarinoita, joita kerrottiin minulle minusta joskus kauan kauan sitten, kun en vielä ymmärtänyt juuri mitään, vaan vastaanotin vaan. Usein sieltä on tarttunut pari näppärää määritelmää, joita olen tottunut hokemaan hokemaan hokemaan totuutena itsestäni. En enää edes välttämättä muista, mistä määritykset tarttuivat matkaani, mutta kun pitäisi kertoa jotakin minusta, niin sieltä ne taas tulevat, että plupsis vaan: kato kun mä nyt olen aina ollut tällanen... Ehkä se oli se barbielehden horoskooppi, josta yksi sana hyppäsi kyytiin ja toinen sana tarttui juhlissa, jossa törmäsin sukulaistädin takapuoleen juostessani kahvijonoon joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Niin tuo kysymysmerkki, tekee tiestä pitkän ja polveilevan. Siinä on selvittämistä olemisen perässä. Eilen olin iloinen tänään surullinen. Toissapäivänä reipas ja aktiivinen. Huomenna en ehkä jaksa mitään. Kuka siis olen? Ehkä pitäisi lukea pari itsensäkehittämiskirjaa, jotta tuo kysymysmerkki vähän hahmoittuisi. Tai sitten kysymysmerkin voisi vaihtaa pisteeseen. 

OLEN. Olen ja piste. Se jää jäljelle, kun kaikki määritykset, vanhat tarinat, imagot, luonneanalyysit, mukaominaisuudet, typistykset ja kutistukset heitän yli laidan. Tai voinhan antaa niiden rehottaakin kaikessa moninaisessa loistossaan. Milloin mitäkin. Itsensä määrittely on loppujen lopuksi aika nihkeää hommaa. Parempi vain heti suostua olemaan kaikkea. Silloin saan olla kaikkine kukkasineni ja karvoineni rauhassa. Minun ei tarvitse yrittää ängetä itseään mihinkään ahtaampaan, kun suostun olemaan kaikki. Niin on hyvä. Leijun keijuna eteenpäin tai tallaan sarvikuonona niin että tömisee.  Karsimatta tuomitsematta. Sataminua, ei kun tuhat, laitetaan triljoona. Ja löytämättä on vielä monta tuntematonta lajiketta sieluni villissä viidakossa. Sydän auki vaan, täältä minä tulen tämmöisenään tum tum tum. Sydämeni ja jalkani lyövät rumpua olemassaololleni. Allekirjoitan itseni kokonaan joka askeleella joka olemuksessa. Tukka puhtaana tai likaisena. Selkeästi artikuloiden tai sekavia suusta päästäen. Sykkyrällään onnesta tai makkarallaan murheesta. Eleganttina tai epävarmana. Ottakaa vastaan vaan, mutta en suostu enää mihinkään pikkusieluiseen määrittelylaatikkoon, että vau/voih kun olen semmonen. En enää millään mahdu sellaiseen. Tulen ulos ja menen katon läpi tämän olemiseni kanssa. Ja kyllä eilen olin iloinen ja tänään surullinen. Toissapäivänä reipas ja aktiivinen. Huomenna en ehkä jaksa mitään. Mutta sellainen minä olen. Vastustamattoman minä. Minä olen ja syleilen kaikkea mitä minussa on. Tulkaas mukaan. Ryhmähali. Tai vips jatkan matkaa erakkona horisonttiin, kunnes tavataan taas. Koska olen.