 |
| HANDLE WITH CARE |
TYTTÖ JOLLE SATOI RAKKAUTTA
Oli kerran tyttö, joka sai osakseen paljon rakkautta. Sitä satoi ovista ja ikkunoista. Tytön postilaatikko ja kaikki kattilat olivat aina täynnä rakkautta. Mutta tytön ympärillä oli sellainen näkymätön kupu, mihin kaikki rakkaus kilpistyi. Murustakaan rakkautta ei päässyt tytön sydämeen asti. Tyttö ei itse nähnyt sitä kupua.
Sellaista mikä on ollut pitkään siinä ei välttämättä erota ilmasta.
Syvällä sydämensä sopukoissa tyttö ajatteli, että hänessä oli jotain pahasti vialla. Tyttö tunsi, että rakkaus ei kuulunut hänelle. Ja sellaista mitä ei osaa omistaa, on vaikea vastaanottaa. Niinpä kun ihmiset soittivat tytön ovikelloa syli täynnä rakkautta, tyttö ei avannut ovea. Ihmiset huhuilivat aikansa oven takana ja työnsivät lopulta rakkautensa postiluukusta sisään kynnysmatolle. Mutta tyttö ei koskaan nähnyt eikä kuullut heitä. Tyttö ei tuntenut rakkautta kynnysmatollaan, vaan pudisteli kaiken siivotessaan parvekkeelta alas. Kupu peitti kaiken. Ja pikku hiljaa oven takana ihmiset väsyivät ja väistyivät.
Eräs poika ei väsynyt eikä väistänyt. Hän näki tytön näkymättömän kuvun ja jaksoi pommittaa sitä lentosuukoilla. Poika jaksoi lähettää tytölle rakkausrunoja, vaikka hänellä oli välillä riimit hukassa. Poika jaksoi piirtää tytön huurtuneisiin ikkunoihin auringonnousuja. Poika jaksoi leikkiä kynttilän steariinilla niin kauan, että siitä tuli sydämen muotoinen ja kaiversi sitten siihen molempien nimet. Tyttö ei voinut käsittää, mitä poika puuhasi. Yhtäkään suukkoa tai kirjettä ei tullut sen kuvun läpi. Tyttö ei osannut lukea ikkunahuurua eikä steariinia. Mutta poika hyöri vaan siinä ympärillä ja puuhasi kaikenlaista.
Poika tiesi jotain, mitä tyttö ei vielä tiennyt. Poika tiesi, että he kaksi kulkisivat kappaleen matkaa yhdessä. Pojan tehtävä oli rakastaa sitä tyttöä. Tytön tehtävä oli rakastaa sitä poikaa. Se oli kirjoitettu tähtiin silloin kuin tähdet vasta syntyivät. Mutta kupu oli siinä tiellä.
Poika tiesi senkin, miten kupu lähtisi pois. Hän ei voinut kuitenkaan kertoa sitä tytölle, koska kuvut lähtevät vain, jos haluaa itse riisua kupunsa. Niinpä poika vain rakasti vierellä ja oli hiljaa kaikesta muusta. Se oli tosi kärsivällinen poika, mutta tyttö ei huomannut sitä.
Kerran poika keksi alkaa teipata lentosuukkoja ja rakkauskirjeitä kupuun kiinni. Siitä tyttö huomasi, että jotain tapahtui, koska hän ei enää nähnyt kunnolla. Maailmasta tuli kummallisen läikikäs. Lopulta poika oli rakastanut tyttöä niin paljon, että kupu oli aivan täynnä suukkoja ja kirjeitä. Tyttö ei nähnyt sieltä kuvun sisältä enää mitään.Tytön maailma pimeni täysin. Tyttö luuli tulleensa sokeaksi ja oli kauhean surullinen. Poika tarjosi kättään, jota tyttö voisi pitää jostakin kiinni pimeässä kulkiessaan. Mutta tyttö halusi lähteä harhailemaan yksin sokeana. Poika tuli surulliseksi, mutta ymmärsi tytön halua jatkaa yksin. Hän seurasi kuitenkin tyttöä salaa, rakasti etäältä niin, että tyttö ei huomannut. Poika ei auttanut, kun tyttö kompuroi tai käveli seiniä päin. Hän tiesi, että tytön piti saada nyt kompuroida ja törmätä ihan rauhassa. Pojasta oli kuitenkin surullista katsella sitä kaikkea törmäilyä. Hän näki kuinka tyttöä sattui kerta toisensa jälkeen.
Joskus poika kuitenkin auttoi ihan pikkuisen tyttöä. Pojan sydän olisi muuten sairastunut ja pudonnut polveen. Siksi hän avasi sille tytölle muutaman oven salaa. Joskus hän pysäytti liikenteen, että tyttö pääsi kadun yli turvallisesti. Joskus poika soitti tuulikelloja, jotta tyttö kuulisi ympärillään muutakin kuin törmäilystään seuraavaa kolinaa.
Eräänä päivänä tyttö oli kiireellä juoksemassa junaan, kun hän törmäsi vahingossa lyhtypylvääseen. Tytöltä lähti taju jonnekin kauas täällä vielä kutomattomille kankaille. Poika oli juossut tytön takana ja pelästyi, että tytölle kävi nyt pahasti. Tyttö näytti siltä, että hän leijui kaukana, siellä jossain, mistä ei välttämättä halua tulla takaisin.
Mutta tytölle ei käynyt pahasti. Tyttö palasi sieltä jostakin kaukaa, avasi silmänsä ja hymyili nähdessään kaiken. Törmäys lyhtypylvään kanssa oli ollut niin raju, että kupu oli särkynyt. Se oli poissa, haihtunut. Tytön sydän oli päässyt vapaaksi ja lähtenyt lentoon. Tyttö näki nyt kirkkaasti itsensä, hymynsä, pojan, pojan hymyn, taivaan, taivaan hymyn, koko maailman ja koko maailman hymyn. Kaikki joskus postilaatikkoon, kattiloihin ja kynnysmatolle vuodatettu rakkaus tulvahti nyt suoraan läpi tytön sydämen. Kaikki pojan lähettämät lentosuukot ja rakkauskirjeetkin löysivät perille. Ja tyttö tunsi kaiken. Tyttö tunsi, että hänessä ei ollut enää mitään vialla. Tyttö tunsi, että hänelle kuului rakkaus. Tyttö tunsi, että hän oli rakkaus.
Tyttö ja poika kulkivat kappaleen matkaa yhtä matkaa niin kuin oli tähtiin kirjoitettu. Ja missä ikinä he kulkivat siellä huuruisiin ikkunoihin ilmestyi auringonnousuja ja savupiipuista satoi suukkoja.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti