 |
| HAPSUHÄKKI |
Joskus sitä on niin tottunut näkemään jotain, että ei enää edes katso. Saati kosketa tai tunne. On jäänyt vangiksi sellaiseen, joka ei välttämättä ole edes totta. Lukitsee vastauksen jo ennen kuin on tunnustellut vaihtoehtoja, koska ainahan tämä on näin mennyt ja tämmönen minä oon ja muut ne on tommosia ja piste.
Häkkejä on hauska muuttaa valaisimiksi. Voi oivaltaa, että se mitä on paijannut totuutenaan, onkin vain jostain menneisyyden tuulesta temmattu hupellus.
Ja kun on valmis päästämään irti, niin hopssan piireihin tulee virtaa että humpsis. Ja kun yksi häkkiajatus syttyy, seuraa usein sarjatulitus. Kuin jouluvalot pimeässä pensaassa, kun koskettaa sitä yhtä kosketushäiriöistä lamppua, joka estää muitakin näkymästä.
Häkin avain on nähdä läpi illuusion. Ei se ovi ole edes lukossa, voi tulla ulos koska vaan. Mistäkö häkin tunnistaa? Se on marina mielen pohjalla, joka alkaa kuulua silloin kun pitäisi tehdä jotain uutta ja jännittävää. Sellainen tunkkainen jorina, jonka puheet osaa jo ulkoa, mutta jolle silti antaa tilaa jatkaa päivästä toiseen. Joko riittää? Painaisiko katkaisijaa?
--- Akkunala / vastasatanut akkuna / Hapsuhäkki / Alina Vitiä ---
Upeita oivalluksia. Just näin. Ja kun vielä muistaa sytytellä niitä lamppuja useamman kerran, häkit saattavat joskus olla aika sitkeitä.
VastaaPoistaHeissan ja olipa mukava yllätys! Tottakai muistan sinut ja lättänän tyynyn. Nyt täällä vielä kuvia oivallusten lisäksi, hienoa!
VastaaPoistaAivan Mirkka, on tullut huomattua, että häkit ovat välillä sisukkaita bumerangeja. Pitää vaan jaksaa viskata menemään kerta toisensa jälkeen jonnekin Australian taa.
VastaaPoistaPilviharso, olipa kiva kuulla sinusta taivas- ja tyynykaveri.